Haku avoinna: 8.9.2022–11.10.2022

MMM, Maankäyttösektorin ilmastokestävät toimenpiteet metsätaloudessa -hankehaku (RRF), 2. hakukierros

Maankäyttösektorin ilmastokestävät toimenpiteet metsätaloudessa, kehittämis- ja koulutushankkeet. Hankkeilla tuetaan metsätalouden ilmastonmuutokseen sopeutumista ja ilmastonmuutoksen riskienhallintaa sekä luonnon monimuotoisuutta.

Määräraha

Noin 4,7 miljoonaa euroa.

Rahoituksen hakijat

Määrärahaa voivat hakea julkis- tai yksityisoikeudelliset oikeushenkilöt, kuten esimerkiksi kehittämisyhteisöt, korkeakoulut, kunnat, maakuntien liitot, Metsähallitus, neuvontajärjestöt, oppilaitokset, Suomen metsäkeskus, tutkimuslaitokset, valtion virastot, yliopistot, yhdistykset ja yritykset. Tukitasot ja tuen myöntämisen ehdot vaihtelevat hakijatyypistä riippuen. Hakijoiden on mahdollista tehdä yhteistyötä muiden toimijoiden kanssa ja muodostaa hankekonsortioita.

Kuvailu

Tässä haussa rahoitetaan kehittämis- ja koulutushankkeita. Kehittämis- ja koulutustyön hyötyjen tulee kohdistua metsäsektorin toimijoihin: metsänomistajiin, suunnittelu-, teknologia-, urakointi- ja muihin alalla toimiviin yrityksiin ja yhteisöihin. Toiminnan muutoksen vaikutukset kohdistuvat metsien hiilinieluun ja kasvihuonekaasupäästöihin, vesien tilaan ja luonnon monimuotoisuuteen.

Metsätaloudessa pyritään menetelmäkehityksen avulla siirtymään kohti ns. täsmämetsätaloutta. Tällä tarkoitetaan paremmin kohdennettuja ja monimuotoisempia hakkuu- ja kasvatusmenetelmiä, joissa muun muassa maaperä ja luontoarvot sekä vesiensuojelu huomioidaan nykyistä vahvemmin. Valittavat hankkeet voivat olla kestoltaan 1–3 -vuotisia. Hankkeiden tulee käynnistyä alkuvuodesta 2023 ja päättyä viimeistään marraskuussa 2025.

Haussa menestyminen edellyttää, että hankkeessa tuetaan sekä luonnon monimuotoisuutta että metsätalouden sopeutumista ilmastonmuutokseen ja ilmastonmuutoksen hillintää. Valittavissa hankkeissa:

  • kehitetään ilmastokestäviä ja luonnon monimuotoisuutta turvaavia metsänhoidon ja -käsittelyn menetelmiä huomioiden myös peitteisen metsänkasvatuksen kehitystarpeet,
  • parannetaan metsätalouden ilmastokestävyyden ja luonnon monimuotoisuuden tueksi arvonmuodostusta, tehostetaan metsätoimenpideketjuja sekä kehitetään uusia kansallisesti ja globaalisti hyödynnettäviä innovaatiota tai
  • edistetään ilmastokestävyyttä ja luonnon monimuotoisuutta tukevien metsätalouden käytänteiden jalkauttamista koulutuksen avulla.

Hakuilmoitus (pdf)

Rahoitusohjelman yleiskuvaus

Suomen kestävän kasvun ohjelmalla tuetaan hallitusohjelman tavoitteiden mukaisesti ekologisesti, sosiaalisesti ja taloudellisesti kestävää kasvua. Ohjelma vauhdittaa kilpailukykyä, investointeja, osaamistason nostoa sekä tutkimusta, kehitystä ja innovaatioita.

Ohjelman tavoitteena on

  • vähentää kasvihuonekaasupäästöjä
  • kasvattaa tuottavuutta
  • nostaa työllisyysastetta
  • nopeuttaa hoitoon pääsyä
  • edistää alueellista, sosiaalista ja sukupuolten tasa-arvoa.

Ohjelman pilariin 1 (vihreä siirtymä) kuuluvan osa-alueen ”ympäristökestävyys ja luontopohjaiset ratkaisut” tavoitteena on parantaa ympäristön ja vesien tilaa, lisätä luonnon monimuotoisuutta, kiertotaloutta ja hiilineutraaliutta sekä ilmastonmuutoksen hillintää ja siihen sopeutumista, lisää investointiaktiivisuutta ja teknologiainnovaatioita. Osa-alueen investointi ”maankäyttösektorin ilmastokestävät toimenpiteet”, johon avoinna oleva haku liittyy, keskittyy metsätalouden ilmasto- ja monimuotoisuusvaikutuksiin.

Metsätalouteen keskittyvä maankäyttösektorin hankehaku on osa maa- ja metsätalousministeriön maankäyttösektorin ilmastotoimenpidekokonaisuutta, jonka tarkoituksena on kokonaiskestävyyttä edellyttäen tukea Suomen 2035 hiilineutraaliustavoitteen toteutumista.

Hiilestä kiinni -ohjelmaan kuuluvassa Suomen kestävän kasvun ohjelman ”maankäyttösektorin ilmastokestävät toimenpiteet” -kokonaisuudessa järjestettiin ensimmäinen hankehakukierros loppuvuodesta 2021. Nyt järjestettävä hankerahoituskierros on järjestyksessään toinen kokonaisuuteen liittyvä hankehaku. Hankkeita toteutetaan vuosina 2022-2025.

 

Yhteystiedot:

Hakuihin liittyviä kysymyksiä voi esittää sähköpostitse 23.9.2022 saakka osoitteeseen: ilmastoratkaisut.mmm@gov.fi. Vastaukset kysymyksiin julkaistaan hakusivustolla viimeistään 30.9.2022.

Rahoituslähdetietokannan tietosisällöstä vastaavat organisaatiot itse. Tiedot tallennettu viimeksi feb 15, 2023.

  • Godkända filtyper: jpg, jpeg, png, Max filstorlek: 12 MB.